Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Kahden viikon välein kuvataiteen tekemiseen haastava blogi.
Luovan lauantain säännöt

1. Luovan lauantain ideana on innostaa ihmisiä kuvataiteen tekemiseen ja siitä nauttimiseen sekä edistää vuorovaikutusta kuvataiteesta kiinnostuneiden bloginpitäjien välillä.

2. Luovan lauantain haasteisiin saa kukin osallistua vain itse tekemillään kuvilla/taiteella.

Valokuville on oma haastepäivänsä, joten Luova lauantai keskittyy käsittelemään muita kuvataiteen muotoja. Selkeästi taiteellisilla kuvamuokkauksilla voi kuitenkin osallistua. Myös aikaisemmin tehdyillä töillä saa osallistua, kunhan niitä ei ole aikaisemmin julkaistu Luovassa lauantaissa tai muissa haasteblogeissa.

3. Kuka vain saa osallistua, eikä taitorajoja ole. Tämä ei myöskään ole kilpailu. Tärkeintä on nauttia taiteen tekemisestä. 

4. Luova lauantai haastaa kuvataiteesta kiinnostuneita kahden viikon välein. Aiheita saa ehdottaa haasteen kommenteissa.

5. Osallistu Luovaan lauantaihin julkaisemalla kuvan omassa blogissasi ja jättämällä staattisen linkin (=permalinkin) haasteen kommentteihin.

6. Luovan lauantain kommenteissa saa keskustella rakentavasti, eikä muita saa loukata. Ylläpitäjä poistaa asiattomat kommentit tarvittaessa. Kommentoikaa myös toisten teoksia heidän blogeissaan, mutta rakentavasti!

7. Säännöt voivat muuttua tarpeen mukaan, mutta siitä kerrotaan etukäteen.

Haasteet
kavijalaskin, lisatty 30.5-09
uusi osoite

Luova Lauantai on muuttanut uuteen osoitteeseen: http://luovalauantai.blogspot.com - TERVETULOA!

08.05.2010 - 01:30

 

 

 Olitte tehneet hienoja otteita, oli ilo kierrellä niitä katselemassa! Siirrytään vaihteeksi runojen pariin.

Nuorena innostuin Risto Rasan runoista kuten varmaan moni muukin. Opiskelukaverini ostivat minulle hänen ensimmäisen kirjansa ja omistuskirjoituksen alla on 'sellikaverit. Asuin silloin kolmen tytön kanssa kimpassa. Yksi runo siitä kirjasta on jäänyt lähtemättömästi mieleen ja se olkoon tämänkertainen aiheemme.

 

Olet hento, olet pieni.

Voih, pikkusormeskin

kuin linnunjalka.

 

Risto Rasa

 

Aihe on voimassa kaksi viikkoa ja ohjeet  muistattekin, ne löytyy tuosta sivupalkista. Luomisen iloa!

 

Sari kirjoitti 12.05.2010 - 14:42
Huh ja hih! Pitkästä aikaa taas mukana. Tämä kuva syntyi muutama päivä ennen tätä haastetta, mutta mun mielestä jollain oudolla tapaa sopii myös tähän haasteeseen, joten tällä mennään. :)
Sari kirjoitti 12.05.2010 - 14:42
Oho... tää systeemi lieneekin muuttunut... testataas...
Holle kirjoitti 17.05.2010 - 11:22
Vaikeaa ... mutta mukana.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code