Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja
Kahden viikon välein kuvataiteen tekemiseen haastava blogi.
Luovan lauantain säännöt

1. Luovan lauantain ideana on innostaa ihmisiä kuvataiteen tekemiseen ja siitä nauttimiseen sekä edistää vuorovaikutusta kuvataiteesta kiinnostuneiden bloginpitäjien välillä.

2. Luovan lauantain haasteisiin saa kukin osallistua vain itse tekemillään kuvilla/taiteella.

Valokuville on oma haastepäivänsä, joten Luova lauantai keskittyy käsittelemään muita kuvataiteen muotoja. Selkeästi taiteellisilla kuvamuokkauksilla voi kuitenkin osallistua. Myös aikaisemmin tehdyillä töillä saa osallistua, kunhan niitä ei ole aikaisemmin julkaistu Luovassa lauantaissa tai muissa haasteblogeissa.

3. Kuka vain saa osallistua, eikä taitorajoja ole. Tämä ei myöskään ole kilpailu. Tärkeintä on nauttia taiteen tekemisestä. 

4. Luova lauantai haastaa kuvataiteesta kiinnostuneita kahden viikon välein. Aiheita saa ehdottaa haasteen kommenteissa.

5. Osallistu Luovaan lauantaihin julkaisemalla kuvan omassa blogissasi ja jättämällä staattisen linkin (=permalinkin) haasteen kommentteihin.

6. Luovan lauantain kommenteissa saa keskustella rakentavasti, eikä muita saa loukata. Ylläpitäjä poistaa asiattomat kommentit tarvittaessa. Kommentoikaa myös toisten teoksia heidän blogeissaan, mutta rakentavasti!

7. Säännöt voivat muuttua tarpeen mukaan, mutta siitä kerrotaan etukäteen.

Haasteet
kavijalaskin, lisatty 30.5-09
05.04.2008 - 10:27

23. haasteen aihe: L niin kuin...

Tulkitkaa!

Tutut vanhat ohjeet lyhyesti (lisää löytyy sivupalkista):

Toteutustapa, tyyli ym. ovat vapaita, mutta lue säännöt huolella blogin vasemmasta reunasta.Voit osallistua siis vaikkapa piirroksin, maalauksin (sekä maalaukset että piirrokset voi toteuttaa tietysti yhtä lailla tietokoneella kuin käsin), veistoksin, tietokonegrafiikalla, sarjakuvalla, kollaasilla tms.
Tavallisilla valokuvilla ei voi osallistua, vaan täällä keskitytään muuhun kuvataiteeseen. (Valokuvan täytyy olla muokattu siten, että muokkauksen huomaa hyvin selvästi, niin ettei kuva enää näytä valokuvalta, jotta sillä voi osallistua Luovaan lauantaihin. Tämä siksi, että valokuville on oma Valokuvatorstainsa ja muokkaamattomat tai vähän muokatut valokuvat eivät vain tähän blogiin kuulu, se on niin oma alansa.) Työn täytyy tietenkin olla sinun tekemäsi, vaikka esim. kollaasissa voi käyttää muiden tekemiä osia.

Toteuta ideasi kahden viikon sisällä haasteen julkistamisesta ja julkaise valmiin työn kuva blogissasi. Lisää sitten suora linkki (permalinkki) siihen tämän haasteen kommenttiosioon. Vuodatuksessa pääset merkinnän omalle sivulle klikkaamalla työsi postauksen otsikkoa.
Bloggerissa staattinen osoite on yleensä postauksen lopussa, voit klikata esimerkiksi päivämäärää. Jos postaus aukeaa uudelleen yksinään, tarkka osoite löytyy osoiteriviltä, josta sen voi kopioida hiiren vasemmalla napilla kommenttilootaan.

Linkkien siirtymiseen varsinaiseen postaukseen voi mennä jonkin aikaa, joten älä säikähdä, jos sitä ei heti ehditä linkittää.

Tekemisen iloa!

La 5.4. osallistuneet:
Su 6.4. osallistuneet:
Ma 7.4. osallistuneet:
Ti 8.4. osallistuneet:
To 10.4. osallistuneet:
La 12.4. osallistuneet:
Pe 18.4. osallistuneet:
Elegia kirjoitti 05.04.2008 - 12:10
Tässä saikin assosioida vapaasti. Toivottavasti ei haittaa, että sanani on englanninkielinen L for Line.
Holle kirjoitti 05.04.2008 - 12:58
Tähän tarvitaan älliä...
Teresa kirjoitti 05.04.2008 - 18:34
Mukana ollaan!
savisuti kirjoitti 05.04.2008 - 21:58
Mukana ollaan.
SusuPetal  kirjoitti 05.04.2008 - 23:17
Lallallallallaa:)
peregrina kirjoitti 06.04.2008 - 13:16
Peregrina ei olekaan ihan pihalla näiden haasteiden kanssa. Taas löytyi!
hepoliini kirjoitti 06.04.2008 - 21:46
Mukana.
Kari kirjoitti 06.04.2008 - 21:49
Lehdetön tai sitten ei.
Bambi kirjoitti 07.04.2008 - 15:01

Pitkästä aikaa mukana, vanhalla puuvärityöllä :)

annifanni kirjoitti 08.04.2008 - 11:16
L-NIINKUIN L....
Anna-Reetta kirjoitti 10.04.2008 - 17:40
Vielä ehdin, mukana ollaan.
Jouni Petro kirjoitti 12.04.2008 - 20:09
Mukana ollaan.
KimmoK kirjoitti 18.04.2008 - 20:57
Päätin osallistua ensimmäistä kertaa. Aivan viime tingassa, mutta ilmeisesti kuitenkin ajoissa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code