Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Kahden viikon välein kuvataiteen tekemiseen haastava blogi.
Luovan lauantain säännöt

1. Luovan lauantain ideana on innostaa ihmisiä kuvataiteen tekemiseen ja siitä nauttimiseen sekä edistää vuorovaikutusta kuvataiteesta kiinnostuneiden bloginpitäjien välillä.

2. Luovan lauantain haasteisiin saa kukin osallistua vain itse tekemillään kuvilla/taiteella.

Valokuville on oma haastepäivänsä, joten Luova lauantai keskittyy käsittelemään muita kuvataiteen muotoja. Selkeästi taiteellisilla kuvamuokkauksilla voi kuitenkin osallistua. Myös aikaisemmin tehdyillä töillä saa osallistua, kunhan niitä ei ole aikaisemmin julkaistu Luovassa lauantaissa tai muissa haasteblogeissa.

3. Kuka vain saa osallistua, eikä taitorajoja ole. Tämä ei myöskään ole kilpailu. Tärkeintä on nauttia taiteen tekemisestä. 

4. Luova lauantai haastaa kuvataiteesta kiinnostuneita kahden viikon välein. Aiheita saa ehdottaa haasteen kommenteissa.

5. Osallistu Luovaan lauantaihin julkaisemalla kuvan omassa blogissasi ja jättämällä staattisen linkin (=permalinkin) haasteen kommentteihin.

6. Luovan lauantain kommenteissa saa keskustella rakentavasti, eikä muita saa loukata. Ylläpitäjä poistaa asiattomat kommentit tarvittaessa. Kommentoikaa myös toisten teoksia heidän blogeissaan, mutta rakentavasti!

7. Säännöt voivat muuttua tarpeen mukaan, mutta siitä kerrotaan etukäteen.

Haasteet
kavijalaskin, lisatty 30.5-09
uusi osoite

Luova Lauantai on muuttanut uuteen osoitteeseen: http://luovalauantai.blogspot.com - TERVETULOA!

10.11.2007 - 09:29

17. haasteen aihe: Muoto

Tulkitkaa!

Tutut vanhat ohjeet lyhyesti (lisää löytyy sivupalkista):

Toteutustapa, tyyli ym. ovat vapaita, mutta lue säännöt huolella blogin vasemmasta reunasta.Voit osallistua siis vaikkapa piirroksin, maalauksin (sekä maalaukset että piirrokset voi toteuttaa tietysti yhtä lailla tietokoneella kuin käsin), veistoksin, tietokonegrafiikalla, sarjakuvalla, kollaasilla tms.
Tavallisilla valokuvilla ei voi osallistua, vaan täällä keskitytään muuhun kuvataiteeseen. (Valokuvan täytyy olla muokattu siten, että muokkauksen huomaa hyvin selvästi, niin ettei kuva enää näytä valokuvalta, jotta sillä voi osallistua Luovaan lauantaihin. Tämä siksi, että valokuville on oma Valokuvatorstainsa.) Työn täytyy tietenkin olla sinun tekemäsi, vaikka esim. kollaasissa voi käyttää muiden tekemiä osia.

Toteuta ideasi kahden viikon sisällä haasteen julkistamisesta ja julkaise valmiin työn kuva blogissasi. Lisää sitten suora linkki (permalinkki) siihen tämän haasteen kommenttiosioon. Vuodatuksessa pääset merkinnän omalle sivulle klikkaamalla työsi postauksen otsikkoa.
Bloggerissa staattinen osoite on yleensä postauksen lopussa, voit klikata esimerkiksi päivämäärää. Jos postaus aukeaa uudelleen yksinään, tarkka osoite löytyy osoiteriviltä, josta sen voi kopioida hiiren vasemmalla napilla kommenttilootaan.

Linkkien siirtymiseen varsinaiseen postaukseen voi mennä jonkin aikaa, joten älä säikähdä, jos sitä ei heti ehditä linkittää.

Tekemisen iloa ja inspiraatiota!

P.S. Ensimmäisestä haasteesta on melkein tasan vuosi!

La 10.11. osallistuneet:

Pe 16.11. osallistuneet:
La 17.11. osallistuneet:
Ma 19.11. osallistuneet:
Hilkka  kirjoitti 10.11.2007 - 10:39
Muotoja on monia.
SusuPetal kirjoitti 10.11.2007 - 12:27
Mukana ollaan.
Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti 10.11.2007 - 14:49
MUOTO
Elean kirjoitti 10.11.2007 - 14:56
Tähän mennessä osallistuneet plus oma työ lisätty. :)
Katili kirjoitti 10.11.2007 - 15:01
Mukana ollaan.
savisuti kirjoitti 10.11.2007 - 19:41
Muodoilla mukana.
Mari kirjoitti 10.11.2007 - 21:41
Muodokasta vuosien takaa täältäkin.
Virpi kirjoitti 15.11.2007 - 00:21
Sans forme - ilman muotoa. Tämä haastesana tuntui yllättävän vaikealta, mutta jotain syntyi kuitenkin.
Virpi kirjoitti 15.11.2007 - 09:05
... ja tässä vielä OIKEA osoite kuvaan.
Virpi kirjoitti 15.11.2007 - 18:39
Anteeksi tällainen, minä näköjään tänään sähellän sivuni kanssa... TÄSSÄ on nyt oikea osoite, teen parhaani etten enää joutuisi sitä muuttamaan. Nuo aiemmat viestini voisi vaikka poistaa.
Jouni Petro kirjoitti 17.11.2007 - 18:11
Mukana ollaan, kun viimein pääsin tänne kommenttini jättämään...
Holle kirjoitti 19.11.2007 - 10:40
Mukana lyijykynällä.
Neulekirppu kirjoitti 19.11.2007 - 19:19
muotoa
Kari kirjoitti 19.11.2007 - 21:18
Muotoa on vaikka aika muodottomasti.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code