Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Kahden viikon välein kuvataiteen tekemiseen haastava blogi.
Seuraa blogia Bloglovin'lla
Luovan lauantain säännöt

1. Luovan lauantain ideana on innostaa ihmisiä kuvataiteen tekemiseen ja siitä nauttimiseen sekä edistää vuorovaikutusta kuvataiteesta kiinnostuneiden bloginpitäjien välillä.

2. Luovan lauantain haasteisiin saa kukin osallistua vain itse tekemillään kuvilla/taiteella.

Valokuville on oma haastepäivänsä, joten Luova lauantai keskittyy käsittelemään muita kuvataiteen muotoja. Selkeästi taiteellisilla kuvamuokkauksilla voi kuitenkin osallistua. Myös aikaisemmin tehdyillä töillä saa osallistua, kunhan niitä ei ole aikaisemmin julkaistu Luovassa lauantaissa tai muissa haasteblogeissa.

3. Kuka vain saa osallistua, eikä taitorajoja ole. Tämä ei myöskään ole kilpailu. Tärkeintä on nauttia taiteen tekemisestä. 

4. Luova lauantai haastaa kuvataiteesta kiinnostuneita kahden viikon välein. Aiheita saa ehdottaa haasteen kommenteissa.

5. Osallistu Luovaan lauantaihin julkaisemalla kuvan omassa blogissasi ja jättämällä staattisen linkin (=permalinkin) haasteen kommentteihin.

6. Luovan lauantain kommenteissa saa keskustella rakentavasti, eikä muita saa loukata. Ylläpitäjä poistaa asiattomat kommentit tarvittaessa. Kommentoikaa myös toisten teoksia heidän blogeissaan, mutta rakentavasti!

7. Säännöt voivat muuttua tarpeen mukaan, mutta siitä kerrotaan etukäteen.

Haasteet
kavijalaskin, lisatty 30.5-09
Luova lauantai
28.04.2007 - 11:05
12. haasteen aihe: Uni

Tulkitkaa!

Tutut vanhat ohjeet lyhyesti (lisää löytyy sivupalkista):

Toteutustapa, tyyli ym. ovat vapaita, mutta lue säännöt huolella blogin vasemmasta reunasta.Voit osallistua siis vaikkapa piirroksin, maalauksin (sekä maalaukset että piirrokset voi toteuttaa tietysti yhtä lailla tietokoneella kuin käsin), veistoksin, tietokonegrafiikalla, sarjakuvalla, kollaasilla tms.
Tavallisilla valokuvilla ei voi osallistua, vaan täällä keskitytään muuhun kuvataiteeseen. (Valokuvan täytyy olla muokattu siten, että muokkauksen huomaa hyvin selvästi, niin ettei kuva enää näytä valokuvalta, jotta sillä voi osallistua Luovaan lauantaihin. Tämä siksi, että valokuville on oma Valokuvatorstainsa.) Työn täytyy tietenkin olla sinun tekemäsi, vaikka esim. kollaasissa voi käyttää muiden tekemiä osia.

Toteuta ideasi kahden viikon sisällä haasteen julkistamisesta ja julkaise valmiin työn kuva blogissasi. Lisää sitten suora linkki (permalinkki) siihen tämän haasteen kommenttiosioon. Vuodatuksessa pääset merkinnän omalle sivulle klikkaamalla työsi postauksen otsikkoa.
Bloggerissa staattinen osoite on yleensä postauksen lopussa, voit klikata esimerkiksi päivämäärää. Jos postaus aukeaa uudelleen yksinään, tarkka osoite löytyy osoiteriviltä, josta sen voi kopioida hiiren vasemmalla napilla kommenttilootaan.

Linkkien siirtymiseen varsinaiseen postaukseen voi mennä jonkin aikaa, joten älä säikähdä, jos sitä ei heti ehditä linkittää.

Nauttikaa taiteilusta! :)

La 28.4. osallistuneet:

Su 29.4. osallistuneet:

Ma 30.4. osallistuneet:

Ti 1.5. osallistuneet:

Ke 2.5. osallistuneet:

La 5.5. osallistuneet:

Ti 8.5. osallistuneet:

To 10.5. osallistuneet:

Mari: Kameravene.fi

Kirsi/Itkupilli kirjoitti 28.04.2007 - 13:08
Unten mailla
Kirsi/Itkupilli kirjoitti 28.04.2007 - 13:09
http://itkupillinblogi.blogspot.com/2007/04/dream.html
Elegia kirjoitti 28.04.2007 - 13:52
Uni on lähes painajainen...
Jussi kirjoitti 28.04.2007 - 15:16
Tavallinen uneni.
Holle kirjoitti 28.04.2007 - 23:24
Suosikkiaiheeni johon oli mukava käydä käsiksi.
SusuPetal kirjoitti 29.04.2007 - 00:02
Mukana ollaan.
Elean kirjoitti 29.04.2007 - 09:38
Kiitos osallistumisista! :) Tähän mennessä tulleet osallistuneet lisätty.
Lassi kirjoitti 29.04.2007 - 13:04
Unet meni.
milliini kirjoitti 29.04.2007 - 15:15
Uneksinta on mukavaa, vaikka aina unet eivät olisi näin taidehistoriallisesti inspiroituneita.
Jussi kirjoitti 30.04.2007 - 08:30
Aihe ilmeisesti viehätti, koska tulin tehneeksi lisää unia parikin kappaletta. Tiedoksi, vaikka varmaan haasteeseen ei voikaan vastata useammalla yrityksellä?

http://alvari.typepad.fi/taide/2007/04/uni_2.html
Elean kirjoitti 30.04.2007 - 13:13
Niin olen ajatellut, että samaan postaukseen tai siis kirjoitukseen blogissa voi sisällyttää esim. useammankin samasta aiheesta tehdyn työn ja osallistua niillä kaikilla yhdellä kertaa. Muttei kuitenkaan erikseen. Kiva, kun kerroit silti noista. :)
Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti 01.05.2007 - 16:04
Ei mikään painajainen, mieluummin sininen.
Lupiini kirjoitti 02.05.2007 - 22:27
http://lupiini.blogspot.com/2007/05/luova-lauantai-uni.html

Lupiinin uni meges.
mael kirjoitti 03.05.2007 - 00:23
Unia täälläkin.
Pieni päänsärky kirjoitti 03.05.2007 - 12:19
Jotain vaaleanpunaista :)
Bambi kirjoitti 05.05.2007 - 20:44

Eräänlainen.

Jouni Petro kirjoitti 08.05.2007 - 14:33
Mukana ollaan, pitkästä aikaa.
Mari kirjoitti 10.05.2007 - 20:38
Maija Myöhänen täällä unensa kanssa...
Mari kirjoitti 10.05.2007 - 22:26
Moi taas! Tuossa linkityksessä kohdallani taitaapi olla vähän vikaa. Linkki vie Picasan albumiin, ei blogini sivulle. Liitän blogiosoitteen vielä tähänkin viestiin, jos viitsisitte korjata. Oikeaan kuvaan tuo nykyinenkin vie, mutta vain kuvaan.
Elean kirjoitti 11.05.2007 - 14:45
Hei Mari! Pahoittelen mokaani (taas). Korjaan asian nyt. Hyvä, että huomautit asiasta ja toivottavasti et pahastunut virheestä.
t. Elean
Mari kirjoitti 13.05.2007 - 00:55
Höpsis! Mitäs tuo... Ajattelin vaan, että voisi helpommin tipahtaa katsojilta jokin kommenttikin, kun on "oikea" linkki ;-)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code