
1. Luovan lauantain ideana on innostaa ihmisiä kuvataiteen tekemiseen ja siitä nauttimiseen sekä edistää vuorovaikutusta kuvataiteesta kiinnostuneiden bloginpitäjien välillä.
2. Luovan lauantain haasteisiin saa kukin osallistua vain itse tekemillään kuvilla/taiteella.
Valokuville on oma haastepäivänsä, joten Luova lauantai keskittyy käsittelemään muita kuvataiteen muotoja. Selkeästi taiteellisilla kuvamuokkauksilla voi kuitenkin osallistua. Myös aikaisemmin tehdyillä töillä saa osallistua, kunhan niitä ei ole aikaisemmin julkaistu Luovassa lauantaissa tai muissa haasteblogeissa.
3. Kuka vain saa osallistua, eikä taitorajoja ole. Tämä ei myöskään ole kilpailu. Tärkeintä on nauttia taiteen tekemisestä.
4. Luova lauantai haastaa kuvataiteesta kiinnostuneita kahden viikon välein. Aiheita saa ehdottaa haasteen kommenteissa.
5. Osallistu Luovaan lauantaihin julkaisemalla kuvan omassa blogissasi ja jättämällä staattisen linkin (=permalinkin) haasteen kommentteihin.
6. Luovan lauantain kommenteissa saa keskustella rakentavasti, eikä muita saa loukata. Ylläpitäjä poistaa asiattomat kommentit tarvittaessa. Kommentoikaa myös toisten teoksia heidän blogeissaan, mutta rakentavasti!
7. Säännöt voivat muuttua tarpeen mukaan, mutta siitä kerrotaan etukäteen.
Luova Lauantai on muuttanut uuteen osoitteeseen: http://luovalauantai.blogspot.com - TERVETULOA!
Kiitos kaikille edelliseen MINÄ ITSE -haasteeseen osallistuneille!
Uusi haaste on TALVEN TAIKAA. Tekotapa; tussi, pastelli, vesiväri, akryyli, öljyväri/digitaalinen piirtäminen.
Nostetaan hieman haasteen tasoa. Säännöistä poiketen: EI digitaalisia kuvamuokkailuja tähän haasteeseen.
Haaste on voimassa pari viikkoa, aina 4.2.2011 perjantai yöhön klo. 00.00 saakka.
Luomisen iloa!
Powered by Linky Tools
Click here to enter your link and view this Linky Tools list...
--------------------------------------------------------------------------------------------------
HUOMIO, HUOMIO!
Luova lauantai lopettaa MckLinkyn käytön 4.2 alkaen. MckLinky siirtyy 7.2. 2011 maksulliseksi, joten olemme päättäneet lopettaa sen käytön.
HUOM! Jätä 5.2. alkaen kuvalinkkisi kommentteihin!
|
|
Digitaalinen muokkaus on eri asia kuin digitaalinen piirtäminen.
Mutta missä kulkee raja, siinäpä pulma?
Muokkauksessa lähtökohtana on olemassaoleva kuva. Säätöjen ja filttereiden käyttäminen kysyy silmää ja vaatii valintoja, mutta tulos on tavallaan 'ilmainen'. Kokeilu on hauskaa ja tuottaa yllätyksiä tekijälle.
Digipiirtäjä sen sijaan luo kuvan tyhjästä, ja piirtää käsin,- hiirellä, sormella, digikynällä. Jos käsi tärisee, se välittyy viivaan. Digipiirtäminen vaatii ihan vanhanaikaista käsityötaitoa, harjoittelua.
Mutta jos rajaus tarkoittaa sitä, että kuva on tehtävä ilman tietokonetta, sitten skannattava tai valokuvattava, niin sehän on tietysti selkeä ohje. (Vaikka mutisenkin vastalauseita mielessäni...)
Vielä pari vuotta sitten tein vain tietokoneella kuvia, piirtäen ja muokaten valokuvia. Silloin ei kotona ollut tusseja, ei värejä ja siksi vähän kapinoin, että luomistapa on rajattu. Luomisessahan ei pitäisi olla rajoja.
Nythän minulla on materiaaleja, mutta jotenkin tökkii tuo rajoittaminen, en voi sille mitään.
Mutta kuten MarjattaH huomioi, näyttäisi siltä, että vain kynä ja pensseli kelpuutetaan. Se, että nostaako se haasteen tasoa, onkin sitten toinen juttu....
Tämä haaste osoittautuikin näin vaikeaksi, vai kuinka? Digitaalisella kuvanmuokkauksella tarkoitin, ettei tietokoneella tehtäis tähän haasteeseen nyt mitään. Siitä siis säännöistä poikkeus! Haasteen tason nostamisella tarkoitin, että nyt kokeiltais jotain erilaista. Eli ihan perinteisillä kuvataiteen tekniikoilla tehtäis haastetehtävä. Ei voi kyllä olla niin haastava. Jokainen varmaan osaa ottaa pensselin kauniiseen käteen, ja jotain kaunista luoda. Vapaus on nyt siinä.
Näissä haasteissa ei kilpailla keskenää :) Rohkeasti vaan mukaan.
Totta kai haaste voidaan rajata vaihteen vuoksi joihinkin tekniikoihin. (Viulistit eivät ehkä osallistu pianokilpailuihin. ) Mutta yksi tekniikka ei ole toista arvokkaampi. Tekniikka on käsityötä, sitä voi harjoitella. Ihastelemme virtuooseja.
Kuitenkin, kuvan henkinen sisältö on se juttu.
Luova lauantai on mainio haasteblogi. Toivoisin sille lisää osallistujia. Modet näkevät paljon vaivaa, kiitos siitä. Eiköhän osallistuta silloin kun haaste kolahtaa. Ei aina ole pakko :)
Mutta hyvä näin. Kiva Tuulentukka kun selvensit asioita, huiskis!
Olen pahoillani, ja pyydän anteeksi, jos olen omalta osaltani aiheuttanut postausten häviämisen. Neuvoni ei ehkä ole olleet tarpeeksi selkeitä MCLinkyn osalta.
Toivottavasti haasteet kuitenkin jatkuvat ja luovuus kukoistaa. Olisi ehkä parempi, jos jättää linkit jo nyt tänne kommentteihin, McLinkin kautta annetuthan kuitenkin kai lakkaa toimimasta, niin olen ymmärtänyt.